Simo halusi takaisin rintamalle vaikka hänen kasvoihinsa oli osunut puna-armeijan räjähtävä panos.
Perhetausta ja nuoruusaika
Simo Häyhä syntyi Karjalassa Rautjärvellä ja oli kahdeksanhenkisen perheen toiseksi nuorin lapsi. Hän kävi kansakoulun Miettilässä ja viljeli kotitilaansa yhdessä vanhimman veljensä kanssa. Perheessä harrastettiin ahkerasti kalastusta ja metsästystä.
Heti täytettyään 17 vuotta Häyhä liittyi Rautjärven suojeluskuntaan, jossa harjoitti ampumataitojaan menestyen Viipurin Suojeluskuntapiirin ampumamestaruuskilpailuissa. Vuonna 1925 Häyhä aloitti 15 kuukauden asepalveluksen Raivolassa, Polkupyöräpataljoona 2:ssa Valkjärvellä. Häyhä kävi aliupseerikoulun ja suoritti palveluksensa varusmiesaliupseerina Polkupyöräpataljoona 1:ssä Terijoella. Tarkka-ampujan koulutuksen Häyhä sai kuitenkin vasta yli yhdeksän vuotta varusmiespalveluksensa jälkeen Utissa.
Talvisota
Talvisodassa (30. marraskuuta 1939 – 6. maaliskuuta 1940) Häyhä määrättiin tarkka-ampujaksi, ja hän palveli tehtävässä aivan sodan loppuvaiheessa tapahtuneeseen vakavaan haavoittumiseensa asti. Häyhä palveli muun muassa Kollaan rintamalla Jalkaväkirykmentti 34:n Aarne ”Marokon Kauhu” Juutilaisen 6. komppaniassa.
Sotaan lähtiessään hän sanoi perheelleen: "Tää on meiän maa", naapuri kertoi.
Joidenkin lähteiden, kuten esimerkiksi sotahistoriaan erikoistuneen kirjailija Robert Brantbergin, mukaan Häyhä ampui kiväärillä jopa 542 puna-armeijan sotilasta. Antti Rantamaa hyvitti Häyhälle kirjassaan myös 542 tappoa. Kansallisbiografian julkaiseman historioitsija, dosentti Risto Marjomaan artikkelin mukaan oikea uhriluku voisi olla noin 200 sotilasta, mikä sekin tekee hänestä yhden kaikkien aikojen tehokkaimmista tarkka-ampujista. Häyhän surmaamien vihollisten määrään ei laskettu ryhmänjohtajan ominaisuudessa konepistoolilla ammuttuja, joita joidenkin lähteiden mukaan oli yli 200.
Häyhän tarkka-ampujana kiväärillä surmaamien neuvostosotilaiden virallinen määrä perustui erityisesti nimitetyn tarkkailijan tai taistelutoverien havaintoihin. Laskuja ei tehty usean ampujan ampuessa samaa kohdetta. Häyhä teki kaikki tapponsa vain kolmen kuukauden sisällä ennen haavoittumistaan. Brandtbergin mukaan Häyhä muun muassa ampui ennätykselliset 25 neuvostosotilasta yhden päivän aikana, 21. joulukuuta 1939, minkä hän "korsuun" palatessaan saattoi ilmoittaa vain mainitsemalla luvun "kakskymmentviis". Kolmen joulunaluspäivän yhteissaldo oli 51 miestä. Osuman tulosta ei tietenkään voitu varmistaa, sillä kohteet olivat venäläisten puolella. Asiaa mutkistaa vielä se, että Häyhän saavutuksia käytettiin propagandan välineenä: lehdistö rakensi jo varhaisessa vaiheessa Häyhän ympärille sankarimyyttiä.
Jo ennen joulua 1939 kirjailija Mika Waltari oli Häyhän mukaan käynyt valokuvaamassa häntä ja Juutilaista "kuin joinakin ihmeinä".
Häyhä käytti tarkka-ampujan tehtävässään suojeluskunta-asettaan, varhaisen tuotantomallin Sako M/28-30 ”Pystykorva” -kivääriä (suojeluskuntanumero S60974), ja toisin kuin neuvostoliittolaiset vastustajansa, hän suosi kiikaritähtäimen sijasta avotähtäimiä. Avotähtäimen avulla oli mahdollista saada nopeampi tähtäinkuva kuin kiikaritähtäimellä, jonka lasi lisäksi huurtui helposti talvella. Kiikaritähtäin myös heijasti toisinaan valoa paljastaen samalla ampujan sijainnin. Kiikaritähtäin olisi myös edellyttänyt pään nostamisen muutamia senttejä korkeammalle, mikä saattoi olla kohtalokasta. Kylmiin oloihin varustautuakseen hän pani paljon vaatetta päälle. Pahimmillaan pakkasta oli esimerkiksi Kuusamossa 37,6 astetta.
Elämäkerran Häyhästä kirjoittaneen sotatieteiden tohtori, dosentti Tapio Saarelaisen mukaan maanviljelijänä elantonsa ansainnut Häyhä tunsi luonnon ja osasi käyttää sitä tehokkaasti hyväkseen myös taisteluissa. Esimerkiksi huolella valmistelemiinsa tuliasemiin hän siirtyi hyvissä ajoin ennen päivän valkenemista ja poistui niistä vasta auringonlaskun jälkeen. Hän varastoi taskuihinsa päivän ajaksi sokeripaloja ja leivänpalasia, joista oli mahdollista saada energiaa, silloin kun hän joutui olemaan tuliasemissa liikkumattomana tuntikausia. Häyhä kertoi olleensa paksusta vaatekerrasta huolimatta päivän päätteeksi hangessa makailusta turta.
Häyhä myös kehitti erityisesti talvisiin oloihin sopivaa ampumistaktiikkaa ja -tekniikkaa. Hän muun muassa jäädytti vedellä hangen, jottei lumi lennähtäisi laukaisun yhteydessä, sekä piti lunta suussaan, jottei hengityksestä syntyvä vesihöyry paljastaisi häntä. Paksu vaatetus tasasi pulssia ja hengitystä. Häyhän pienikokoisuudestakin oli hyötyä viholliselta piilouduttaessa. Pisin matka, jolta Häyhä tiettävästi ampui vihollisen tarkka-ampujan, on noin 450 metriä.
Haavoittuminen
Häyhä haavoittui vakavasti Kollaan rintamalla 6. maaliskuuta 1940. Hän sai vihollisen ampuman räjähtävän luodin kasvojensa vasemmalle puolelle. Häyhän kasvojen alaosa silpoutui, ja hänen leukaluunsa murskautui. Hänet evakuoitiin tajuttomana selustaan, ja hän palasi tajuihinsa vasta 13. maaliskuuta, päivänä, jolloin rauha julistettiin. Haavoittumisen jälkeen suomalaisjoukkoihin levisi huhu, jonka mukaan Häyhä olisi kuollut vammoihinsa.
Häyhä kertoo olleensa Kollaalla metsässä ajamassa vihollista takaa ja heränneensä muutaman minuutin kuluttua, kun toverit käänsivät häntä kyljelle sitoessaan häntä ja huutaessaan lääkintämiehiä. Evakuointimatkankin hän oli suurelta osin tajuttomana.
"Miun äly pelas viel, mut mittään ei kyennyt liikuttamaan minkään vertaa", Häyhä kuvasi haavoittumistaan. Hänet oltiin panemassa selälleen ahkioon, mikä olisi surmannut hänet minuuteissa, hän kertoi, "Mut sitten kun käänsi mahalleen, niin ei mitään mennyt keuhkoihin. Se, mitä tuli, valui alas ahkioon."
Herättyään 13.3. viikon tajuttomuudesta Jyväskylän sairaalassa Häyhä luki lehdestä kuolemastaan ja siksi kirjoitti kotiväelleen kirjeen asiasta.
Häyhää hoidettiin alkuun Jyväskylässä 30. sotasairaalan leukavammaosastolla Kinkomaalla ja sittemmin Helsingissä sairaala Mehiläisessä ja SPR:n Invalidisairaalassa. Vamma vaati sodan jälkeen pitkällisiä hoitoja ja useita leikkauksia. Leukaluuta korjailtiin Häyhän lonkasta otetulla luulla. Vamman vakavuuden vuoksi Häyhää ei anomuksestaan huolimatta otettu jatkosotaan. Hänelle tehtiin 26 leikkausta.
Päästyään sairaalasta Häyhä viljeli kotitilaansa jatkosodan ajan. Rauhanteossa Suomi luovutti lähes puolet Rautjärvestä. Tila jäi Neuvostoliitolle luovutetulle alueelle.
Kunnianosoitukset
Häyhälle myönnettiin 1. ja 2. luokan vapaudenmitalit ja yleensä vain upseereille myönnettävät 3. ja 4. luokan vapaudenristit. Ylimääräisenä huomionosoituksena Häyhä sai 17. helmikuuta vuonna 1940 ruotsalaisen Eugen Johanssonin lahjoittaman Sakon valmistaman siviilisarjan M/28-30 ”Pystykorva” -kiväärin (Kiväärin sarjanumero oli #100 781). Häyhä luovutti aseen myöhemmin Karjalan Jääkäripataljoonan perinnehuoneeseen, josta se Pohjois-Karjalan Prikaatin lakkauttamisen jälkeen siirtyi Sotamuseon kokoelmiin. Häyhä oli tuolloin ampunut erään epävirallisen laskennan mukaan 219 puna-armeijan sotilasta.Häyhä oli aiemmin saanut vastaavanlaisina huomionosoituksina muun muassa taskukellon ja villahansikkaat. Armeija järjesti lahjakiväärin luovutuksesta näyttävän tapahtuman.
Hieman sodan jälkeen 28. elokuuta 1940 marsalkka Mannerheim ylensi Häyhän suoraan alikersantista vänrikiksi. Häyhästä tehtiin myös nimitysesitys Mannerheim-ristin ritariksi vuonna 1941. Vaikka osa talvisodan Mannerheim-ristiesityksistä on karun lyhyitä perusteluineen, niin Häyhän ehdotus oli jopa niihin verrattuna lyhyt. Esitys jäi kuitenkin "harkintaan". Häyhä sai Kollaan taistelijoiden kunniamerkin Kollaan ristin hopeisen version numero 4.
Sotien jälkeen
Sotien jälkeen Häyhä toimi maanviljelijänä Ruokolahdella. Häyhä metsästeli, ja hänen kanssaan hirvimetsällä vieraili muun muassa presidentti Urho Kekkonen. Häyhä toimi Kollaan Taistelijoiden Veljesliitossa pitkäaikaisena johtokunnan jäsenenä.
Häyhällä oli sotien jälkeen vihamiehiä, jotka eivät hyväksyneet hänen talvisodan aikana tekemiä tekoja. Hän sai paljon tappouhkauksia. Siksi hän ei voinut mennä paikkoihin, joissa oli paljon ihmisiä. Hän kärsi yksinäisyydestä. Ystäviä hänellä kuitenkin oli ja hän vietti aikaansa myös vanhempiensa ja sisarustensa kodeissa.
Hieman ennen 96-vuotispäiväänsä haastattelijan kysyessä, tunteeko hän omantunnontuskia ampumisistaan, Häyhä vastasi: ”Tein sen, mitä käskettiin, niin hyvin kuin osasin. Ei Suomea olisi, elleivät kaikki olisi tehneet samal viisii”. Viimeiset vuotensa Häyhä vietti sotaveteraanien hoitokodissa Haminassa, jossa hän kuoli vuonna 2002 96-vuotiaana. Häyhä ei koskaan mennyt naimisiin eikä hänellä ollut lapsia.
Vuonna 2004 järjestetyssä Suuret suomalaiset -äänestyksessä Häyhä sijoittui 74. sijalle.
Lähde:
Wikipedia
